Kuva: Mikko Räsänen

Aino-Maija, 31: "Yksinjäämisen pelko kytee takaraivossa"

10.04.2016 10:10 - Emma Ylistalo

Rakkaudesta-sarjassa erilaiset ihmiset puhuvat avoimesti ja rohkeasti sellaisistakin asioista, joita ei ole välttämättä tapana sanoa ääneen. Nyt äänessä on Aino-Maija.

"Jos välitän jostakin ihmisestä, niin olen varmasti valmis kuolemaan hänen puolestaan, jos sellainen tilanne tulisi vastaan. Jos esimerkiksi kumppanini sairastuisi vakavasti, seisoisin hänen rinnallaan ja tukisin kaikin mahdollisin tavoin. Silloin kun toinen tarvitsee sinua kaikkein eniten, minulla ei tulisi mieleenikään jättää toista yksin. Minä en punnitse siinä kohtaa rakkauttani, vaan olen tehnyt sen jo paljon aikaisemmin."

"Jos tekisin jotain toisin, niin sen, että olisin voinut pysähtyä miettimään asioita vähän aikaisemmin. Siksi viimeisin eroni on tehnyt minulle loppujen lopuksi ihan hyvää. On ollut pakko kohdata omat ajatuksensa ja miettiä mitä haluaa elämältä. Millaisen parisuhteen haluan ja millainen kumppani itse haluan olla."

"Yksinjäämisen pelko tuntuu pitävän monet kiinni huonoissa parisuhteissa. Ihmiset tyytyvät, koska eivät uskalla yksinjäämisen pelossa lähteä katsomaan, olisiko elämällä vielä jotain muuta tarjottavaa. Maailma on täynnä ihmisiä ja rakkautta. Meillä on vain tämä yksi elämä."

"Välillä myös itselläni yksinjäämisen pelko kytee takaraivossa. Yli 30-vuotiaana sitä väkisinkin joskus miettii, että tuleeko sitä oikeaa koskaan vastaan. En halua koskaan enää tyytyä. Haluan löytää minulle sen oikean. Sen, kenen puolesta olisin valmis vaikka kuolemaan."

Lue aikaisemmat Rakkaudesta-artikkelit tästä.

Kilpailut

Uusimmat