Kuva: Fotolia

Naiset, huomio: Tutkimus selvitti, millaista tukea miehesi kaipaa

02.11.2015 16:15 - Senni Loikala

Miehet ahdistuvat naista helpommin kumppaniltaan saamastaan tuesta, väittää tutkimus. Oikeanlainen tapa tukea tekee hyvää myös parisuhteelle.

Miehet ja naiset suhtautuvat eritavoin kumppaniltaan saamaansa tukeen, selviää tuoreesta kanadalaisesta tutkimuksesta. Sen mukaan naiset pitävät positiivisena asiana, mikäli oma rakas jaksaa antaa tukea aikoina, jolloin parisuhteessa on ongelmia.

Miehet puolestaan kokevat itsensä naisia useammin avuttomiksi ja vähemmän kykeneviksi, kun he saavat kumppaniltaan tukea.

Miten tutkimus tehtiin?

Journal of Gerontology: Psychological Sciences & Social Sciences –lehdessä julkaistuun tutkimukseen osallistui 772 pariskuntaa, jotka olivat olleet naimisissa keskimäärin 39 vuotta. Tutkijat haastattelivat heitä muun muassa heidän avioliittonsa tasosta ja puolisoiden reaktioista parisuhteessa koettuihin ongelmiin.

Tee näin

Tutkimuksesta voi olla apua parisuhteen vaikeina aikoina, jolloin vastapuoliskon tarpeita tulee kuunnella myös tukemiseen liittyen. Ainakin yliampuvaa tukemista voi olla hyvä välttää.

- Viestinä on, että tuki on hyvää vain, jos toinen kokee sen auttavana ja tahtoo sitä, tutkija ja professori Deborah Carr kiteyttää.


LUE MYÖS: Some-hitissä yllytetään rikkomaan avioliittoperinne - miehet, oletteko valmiita muutokseen?

Lähde: Medical News Today

Kilpailut

Uusimmat