Kuva: Fotolia

Onko unelmakumppanisi fiksu? Kokeile, paljastaako miesmakusi ammattisi

04.04.2016 14:15 - Senni Loikala

Tutkimuksen mukaan miesmaulla todella on yhteys naisten ammatillisiin kiinnostuksen kohteisiin.

Miesmakusi saattaa paljastaa ammattisi, väitetään tuoreessa Journal of Applied Social Psychology -lehdessä julkaistussa amerikkalaisessa tutkimuksessa. Siihen osallistui yli 900 henkeä, ja tavoitteena oli selvittää ihannekumppanin ominaisuuksien yhteyttä omaan ammattivalintaan.

Buffalon yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan naiset, jotka tahtovat kumppanikseen erityisen älykkään miehen, tuskin työskentelevät itse tieteellisillä aloilla. Heidän kiinnostuksensa harvoin kohdistuvat esimerkiksi matemaattisiin tai tieteellisiin aloihin. Myöskään tekniikan ala ja insinöörintyö eivät heitä kiinnosta.

Älykkään miehen tahtovat naiset eivät todellakaan vältelleet työntekoa. Se, että he arvostivat miehen terävää järjenjuoksua, ei vähentänyt naisten kiinnostusta naisvaltaisiin aloihin. Monet kyseisistä naisista oli kiinnostuneita esimerkiksi sosiaalialasta.

Tutkimuksessa naiset tekivät matemaattisia taitoja mittaavan testin. Erityisen älykkään kumppanin tahtovat naiset pärjäsivät testissä muita huonommin.

Monet saattavat pitää tutkimusta erikoisena, sillä älykkyyden luulisi olevan jokaisen naisen arvostama ominaisuus miehessä.

Lähde: Buffalon yliopiston verkkosivut

Lue myös: Yksi asia, jota onnelliset pariskunnat tekevät joka päivä - ei vaadi suuria

Kilpailut

Uusimmat