Tuore tutkimustulos: Naisen raskaus vaikuttaa myös miehen hormoneihin

10.01.2015 19:45 - Laura Sulkava

Naiset kärsivät raskauden aikana aamupahoinvoinneista ja mielialanvaihteluista sekä kasvattavat lapsen sisällään. Yllättävää kyllä, hormonit menevät sekaisin myös miehillä.

Tuoreeseen tutkimukseen osallistui 29 pariskuntaa, jotka odottivat ensimmäistä lastaan. Sekä isän että äidin hormonitasoja seurattiin raskauden aikana neljä kertaa.

Aikaisemmin on tiedetty, että lapsen syntymän jälkeen miehen testosteronitaso laskee. Uusi tutkimus kuitenkin osoitti, että sukupuolihormonien, estradiolin ja testosteronin, määrä laski miehillä koko yhdeksän kuukauden ajan eli jo ennen lapsen syntymää. Tutkimuksessa havaittiin myös, että naisten ja miesten stressihormonit olivat koholla. 

Ilmiölle ei ole löydetty selitystä, mutta se tiedetään, että testosteronitason laskeminen tekee miehistä huolehtivaisempia, hoivaavampia sekä lojaalimpia. Uuden tutkimuksen tulokset osoittavat kuitenkin, että miesten keho reagoi myös raskauteen.

Lue myös tarinoita, kuinka vuosia yhdessä olleet pariskunnat pitävät liekin yllä sekä petipuuhiin vinkkejä, mitä muita paikkoja voi valita kuin sängyn.

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat