Kuva: Fotolia

Tylsyys parisuhteessa voi olla hyvä asia - yksi syy selittää

23.02.2016 20:45 - Pauliina Jokinen

Tylsä parisuhde saattaa kuulostaa vankilalta, josta ei ole lainkaan ulospääsyä.

Psykologit ovat havainneet, ettei tylsyys parisuhteessa välttämättä ole lainkaan huono asia.

Tylsyyden keskellä aivomme työskentelevät erityisen ahkerasti yrittäen keksiä jotakin, mikä piristäisi tunnelmaa tai herättäisi mielenkiintoa. Tylsyys herättelee toisinaan piilossa olevaa luovuuttamme.

Samalla tylsät hetket saavat meidät havahtumaan ja antavat merkin siitä, ettei kaikki ole täysin hyvin. Näin saamme merkin siitä, että meidän on panostettava suhteeseemme aavistuksen enemmän tai keksittävä jotakin uutta puuhaa.

Psykologi Thomas Goetz kehottaa parisuhteeseensa tylsistynyttä osapuolta miettimään, kuinka tylsistynyt hän oikeastaan onkaan: riittääkö piristykseksi uudessa ravintolassa käyminen tai uusien ihmisten tapaaminen? Voisitteko käydä katsomassa mielenkiintoisen elokuvan tai laittaa uutta ruokaa?

Jos tylsyys on vakavampaa, kannattaa miettiä, miksi olet tylsistynyt ja milloin erityisesti tunnet näin. Iltaisin? Arjessa? Kun vietätte aikaa aina samojen ihmisten kanssa?

Ota asia puheeksi, mutta älä syytä kumppaniasi. Hän saattaa olla täysin tyytyväinen vanhoihin rutiineihinne ja saatat tahtomattasi loukata häntä. Ehdota sen sijaan aktiviteetteja, joita voisitte kokeilla yhdessä. Muistelkaa parisuhteenne alkuaikoja: mistä piditte silloin? Nostalgia saattaa saada teidät helpommin samalle aaltopituudelle ja ideoimaan uutta, yhteistä tekemistä.

Lue myös: Miksi miehet laittavat kätensä haaroväliin? Kolme syytä

Lähde: The Wall Street Journal

Kilpailut

Uusimmat