Kuva: Fotolia

Asiat, jotka saavat sinut piereskelemään - lue ja vältä

29.04.2016 20:45 - Pauliina Jokinen

Välillä elimistössämme on häiritsevän paljon ilmaa.

Piereskely saattaa olla hauskaa tai ällöttävää, mutta ennen kaikkea se kertoo elimistösi toimivan, kuten kuuluukin. Tutkimuksen mukaan ihminen saattaa pieraista jopa 15 kertaa päivässä - ja se on vielä täysin normaalia.

Keskimäärin päästelemmekin kaasua noin puoli litraa päivässä. aina näin ei kuitenkaan ole ja toisinaan vatsa tuntuu kuin ilmapallolta.

Mistä tämä sitten johtuu? Tohtori Patricia Raymond kertoo, miksi tosinaan päästelemme enemmän paukkuja ja miksi ne haisevat välillä niin pahoilta.

1. Lentokonepaukut

Korkealla elimistömme oleva kaasu laajenee enemmän kuin maan pinnalla. Lentokoneiden ilmastointi ei taidakaan olla täysillä aivan sattumalta?

2. Terveellinen ruokavalio

Kaikki syömämme ruoka ei sula yhtä tehokkaasti. Muun muassa hedelmät, vihannekset ja täysjyvävilja sulavat hitaammin. Kaikki se, mitä ohutsuolemme ei prosessoi, siirtyy paksusuolemme käsittelyyn. Tämän vuoksi pahanhajuisimmat pierut aiheutuvatkin terveellisistä ruoista.

3. Liian paljon ilmaa

Pierut syntyvät kahdella tavalla: ne syntyvät joko ruoansulatuksen aikana tai ruokailun yhteydessä niellyn ilma takia. Jos hotkit ruokaasi, nielet samalla myös paljon ilmaa sisuksiisi. Onneksi tämän tyyppiset paukautukset ovat usein hajuttomia.

4. Imeytyminen

Hiljaiset, mutta haisevat pierut ovat niitä pahimpia ja johtuvat suein siitä, etteivät ravintoaineet ilmeydy elimistöömme riittävästi. Kaikkien elimistöt reagoivat eritavoin erilaisiin elintarvikkeisiin, mutta erityisesti laktoosi-intoleranssi kärsivät saattavat tunnistaa tämän vaivan.

5. Jotakin vakavaa

Jos turvotus ja piereskely aiheuttavat kipua tai vaikuttavat vatsan toimintaan, kannattaa suunnata lääkäriin. Kyse saattaa olla jostakin vakavammasta vaivasta.

Lue myös: Montako pierua päivässä on vielä normaalia? 

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat