Kuva: AOP

Ei enää yhtäkään tekosyytä kieltäytyä - suklaa voi auttaa myös flunssaan! 

08.01.2016 13:15 - Rea Tallgren

Luulitko, ettei maailmasta voisi löytyä enää enempää syitä syödä suklaata? Olit väärässä, ja tällä kertaa syy vasta hyvä onkin. 

Suklaalla on monia todistettuja terveysvaikutuksia. Nyt tutkijat kertovat sen sisältävän myös ainesosia, jotka voivat auttaa oloa esimerkiksi flunssan kourissa painiessa. 

Suklaan sisältämän kaakaon kerrotaan toimivan ikäänkuin päällysteen tavoin ja jättävän kurkussa esiintyen hermopäätteiden pinnan, joka suojaa niitä ärsytykseltä ja täten vähentää tarvetta yskimiseen. Daily Mail sanoo, että tutkimusten mukaan sellaiset lääkkeet, joihin on lisätty kaakaon ainesosia, toimivat jopa tehokkaammin kuin sellaiset, joihin niitä ei lisätty. 

Tutkijat muistuttavat, että pelkkä kaakaon juominen ei aja samaa asiaa kuin esimerkiksi suklaapalan imeskeleminen yskän vaivatessa. Parhaiten vaivaan tulee kuitenkin auttamaan siihen kehitelty lääke, jonka tutkijat toivovat saavansa tulevaisuudessa markkinoille. 

Kyseessä on mahtava uutinen kaikille suklaanystäville ja näin talven kylmillä flunssaan helposti sairastuville. 

Lue myös: Kahden raaka-aineen suklaamousse vie kielen mennessään - katso helppo ohje

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat