Kuva: Fotolia

Lähtikö varpaistasi tunto urheillessa? Taustalla luonnollinen syy

19.04.2016 18:45 - Pauliina Jokinen

Liikkussa sattuu ja tapahtuu.

Urheillessa keho joutuu koville ja välillä erikoisen tuntemukset saattavat jopa yllättää. Kivusta kannattaa aina huolestua, mutta mistä kertoo jalkojen puutuminen tai ihon kihelmöinti?

The Sun -julkaisi listasi syitä outoihin oloihin kehossa urheilun aikana. Muun muassa juoksijoille tuttu tunne, varpaiden tunnottomuus sai selityksen.

Toisinaan varpaat tuntuvat ikään kuin "katoavan" lenkin alkupuolella. Varpaat saattavat puutua tai pikkuvarpaat tuntua turralta.

Lehden mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole vaarallinen vaiva, vaan tunne johtuu elimistön lämpötilojen muutoksista.

Etenkin juostessa kehon lämpötila nousee ja jalkojen tasainen töminä saa ne turpoamaan.

Turvonneiden jalkojen ja paksujen sukkien yhdistelmä saattaa katkaista pintaverenkiertoa jaloissa ja tehdä niistä hetkellisesti tunnottomat.

Lämpötilan muutoksilla on merkitys myös muiden kehon tuntemusten kanssa. Esimerkiksi virtsa saattaa tuntua normaalia lämpimämmältä intensiivisen ja yli 30 minuuttia kestäneen liikunnan jälkeen. Tämä johtuu myös kehon lämpötilan nousemisesta ja virtsa viilenee noin tunnissa.

Lue myös: Tutkimus: Miehet teeskentelevät orgasmin naisia useammin

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat