Kuva: Fotolia

Mies, pidätkö puhelinta housujen etutaskussa? Ei kannattaisi

23.02.2016 12:45 - Reija Saarinen

Näyttää siltä, että miestenkin kannattaa kuljettaa puhelintaan jonkinlaisessa laukussa tai vaihtoehtoisesti takin taskussa.

Kuten tiedämme, useimmat miehet pitävät puhelintaan housujen etutaskussa. Käytäntö ei kuitenkaan ole kovin hyvä, ainakaan jos mies haaveilee perheestä.

Tuore israelilaistutkimus nimittäin kertoo, että puhelimen pitäminen etutaskussa vaikuttaa ratkaisevasti siittiöiden määrään ja saattaa näin ollen aiheuttaa hedelmättömyyttä.

Miten tutkimus tehtiin?

Tutkijat seurasivat 100 hedelmöitysklinikalla käyvää miestä. Tutkijat huomasivat, että miehet, jotka pitivät puhelinta taskussaan vain tunnin päivässä, käytännössä "grillasivat" siittiönsä ja alensivat näin siittiöiden tasoa. Tämä taas saattoi tehdä siittämisestä hyvinkin vaikeaa.

Klinikalla vierailleista miehistä puhelinta etutaskussa piti noin 47 prosenttia. Sen sijaan he, jotka pitivät puhelintaan muualla, olivat pienemmässä osassa klinikan asiakkaista. Heitä oli vain noin 11 prosenttia.

Tutkimuksessa selvisi myös, että miehet, jotka nukkuvat puhelin vierellään, kärsivät hedelmättömyydestä muita useammin.

Mistä johtuu?

Tutkijat uskovat, että hedelmättömyys johtuu siitä, että puhelimen aiheuttama sähkömagneettinen aktiivisuus ylikuumentaa siittiöt.

- Jos käytät esimerkiksi töissä pukua, pidä puhelinta takin povitaskussa. Se vähentää riskiä siittiöiden vaurioittamiseen, tutkija Gedis Grudzinskas toteaa.

Lue myös: Miksi puhelin kannattaa pitää lukittuna taskussa? Hulvaton video kertoo syyn

Lähde: Cosmpolitan

Kilpailut

Uusimmat