Kuva: Fotolia

Tutkimus selvitti missä iässä ihminen on täynnä virtaa - tulos saattaa yllättää

01.12.2015 09:45 - Reija Saarinen

Moni varmasti kuvittelee olevansa parhaassa vedossa parikymppisenä, mutta totuus onkin jotain ihan muuta.

Jokainen tietää sen, että nuorena jaksaa. Silloin biletetään aamuun saakka ja nukkuminen on enemmänkin pakollinen paha. Juuri näiden faktojen valossa voisi kuvitella, että ihminen on energisemmillään siinä kahden kympin hujakoilla. Totuus on kuitenkin jotain ihan muuta.

Tutkimuksen mukaan kolmekymppiset ovat nimittäin niitä, joilla on eniten energiaa. Syy lienee siinä, että elintapoihin tulee kiinnittäneeksi ehkä vähän enemmän huomiota kuin parikymppisenä. Hauskaa on myös se, että jopa kahdeksan kymmenestä uskoo, että heillä on eniten energiaa silloin, kun heillä on koko ajan jotain tekemistä.

- Kolmekymppinen ihminen tasapainottelee uran ja perheen kesken. Vaikka se saattaa kuulostaa raskaalta, on se itse asiassa sellainen asia, että se lisää energiaa. Monet ihmiset ovat sitä mieltä, että mitä enemmän tekemistä, sitä enemmän virtaa, psykoterapeutti Sally Brown toteaa.

Toki kolmekymppiset usein myös liikkuvat paljon ja pitävät näin ollen huolta kehostaan ja omasta jaksamisestaan.


Lue myös: Onnellisempi elämä - tavat, joista kannattaa pyrkiä eroon

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat