Kuva: Fotolia

Voit tehostaa muistiasi ruokavalion avulla

12.12.2015 16:15 - Tiina Svensk

Jos haluat tehostaa työskentelyäsi tai oppimistasi, anna aivoillesi oikeanlaista ravintoa.

Omaa muistiaan voi tehostaa monin keinoin. Jos sinulla on siis tärkeä työtehtävä tai tentti tulossa, älä pänttää yökausia vain kofeiinin voimalla, vaan anna aivoillesi oikeanlaista ravintoa. Daily Mail -sivusto uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan paljon apigeniinia sisältävät ainesosat paransivat ja kehittivät aivojen muistamiseen yhdistettyjä osia.

Kun apigeniiniin lisäsi ruoka-aineita, jotka sisälsivät paljon flavonoideja, oli vaikutus entistäkin vahvempi. Brasilialaisten uusiutuvan biologian tutkijoiden johtama tutkimus oli ensimmäinen, joka todisti apigeniinin positiiviset vaikutukset ihmisen terveyteen. Sen sijaan tutkimusnäyttöä flavonoidien tehokkaista vaikutuksista on ollut jo vuosien ajan.

Tutkimuksissa selvisi, että apigeniini vaikuttaa aivojen hermoston kehitykseen, kasvamiseen, toimintaan ja plastisuuteen. Sen vuoksi apigeniinia kannattaa lisätä ruokavalioon esimerkiksi voimakkaiden yrttien ja mausteiden muodossa.

Paljon apigeniinia ja flavonoideja sisältäviä ruokia ovat esimerkiksi chili, persilja, timjami ja kamomilla.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat