Kuva: Fotolia

Perheet haastavat spermapankin oikeuteen - syynä yksittäisen luovuttajan tunnustus

01.09.2016 19:15 - Senni Loikala

Miehen spermaa on luovutettu niin, että vähintään 36 lasta on saanut alkunsa sen avulla.

PEOPLE-lehti uutisoi erikoisesta tapauksesta, jossa kymmenen perhettä on nostanut syytteet spermapankkia kohtaan Georgiassa.

Kaikki sai alkunsa, kun eräs spermanluovuttaja teki paikalliselle poliisille tunnustuksen viime viikolla. Mies kertoi, ettei hän ollut rehellinen täyttäessään spermapankin kyselyä, jossa selvitettiin hänen taustaansa. Lehden tietojen mukaan miehen spermaa oltaisiin luovutettu niin, että ainakin 36 lasta on saanut alkunsa sen avulla.

Julkisuudessa ei vielä tiedetä, mistä mies oli tarkalleen valehdellut. Tiedossa on esimerkiksi, että hänen kerrotaan väittäneen älykkyysosamääränsä olevan 160 - eli saman verran, kuin Albert Einsteinilla oli. Lisäksi hän on tiettävästi väittänyt opiskelleensa tohtoriksi yliopistossa ja työskentelevänsä korkea-arvoisessa virassa.

Nyt kymmenen perhettä on nostanut syytteet spermapankkia kohtaan siitä, että he ovat saaneet virheellisiä tietoja luovuttajan taustasta. Poliisin mukaan spermanluovuttajaa ei kuitenkaan ole syytetty rikoksesta.

Lue myös: 17 asiaa, jotka voivat vaikeuttaa raskaaksi tuloa

Lue myös: Sperma vaarassa: Yllättävät aineet kotona voivat vaikuttaa miehen hedelmällisyyteen

Lue myös: Mies, oikea ruokavalio parantaa mahdollisuuksiasi tulla isäksi

Lähde: PEOPLE

Kilpailut

Uusimmat