Voivatko eläimet tehdä tarkoituksella itsemurhia?

09.08.2012 20:15 - Senni Loikala

How Stuff Works -sivustolla pohditaan, voivatko eläimet äärimmäisessä tilanteessa ajautua jopa itsemurhaan.

Disney julkaisi dokumenttielokuvan 1950-luvulla, missä väitetään sopulilauman yrittävän tehdä joukkoitsemurhaa hyppäämällä kallionkielekkeeltä. Monet, jotka näkivät dokumentin lapsina, saattoivat elää siinä luulossa, että eläimet todella voivat ajautua niin ahdistuneeseen tilaan, että riistäisivät hengen itseltään. Kyseinen video paljastui myöhemmin lavastetuksi ja Disneyn työntekijät olivat pakottaneet sopulit hyppäämään kielekkeeltä. Myytti eläinten itsemurhista on kuitenkin jäänyt elämään. How Stuff Works -sivustolla pohditaan, onko kyseisessä myytissä mitään perää.

Katso video alta:

Lukemattomien eläinten kuolemat ovat jääneet kiehtoviksi mysteereiksi. Esimerkiksi rannoille ajautuneet valaat saattavat synnyttää ajatuksen siitä, että ovatko ne tarkoituksella tahtoneet pois vedestä. Usein biologit ja muut ekspertit selittävät kuolon mysteerit luonnollisilla syillä, kuten eläinten sairauksilla, korkealla iällä tai huonolla suuntavaistolla. Alla on kuva rannalla kuivuvasta valaan luurangosta.

Vaikka eläinten itsemurhille ei ole löytynyt tieteellistä näyttöä, ovat myös eläimet alttiita itsetuhoiselle käytökselle. Esimerkiksi linnut nokkivat sulkiansa sekä koirat ja kissat saattavat nuolla turkkejaan sairaalloisen paljon. Kädellisten eläinten tiedetään puolestaan purevan itseään. Ainakin stressi, aliravitsemus, eristys, tylsyys ja sairaudet aiheuttavat itsetuhoista käyttäytymistä eläimissä.

Lähde: How Stuff Works

Kilpailut

Uusimmat