Koruja, sulkia ja zombi-ehostuksia: Koirien kauneushoidot ovat yleistyneet - katso kuvat

03.01.2014 10:15 - Senni Loikala

Yhä useammat vievät karvapallonsa ehostettaviksi, sillä he haluavat hauvojensa näyttävän aiempaa suloisemmilta. Toiset puolestaan ovat valmiita muuttamaan lemmikkiensä ulkonäköä radikaalistikin. Mitä mieltä sinä olet koirien kauneushoidoista?

New York Daily News -lehden mukaan koirien ehostushoidot ovat yleistyneet. Lemmikkien omistajat nimittäin maksavat saadakseen hauvojensa turkit värjättyä tai muutettua karvapallojensa ulkomuotoa muilla keinoin. Koirille on esimerkiksi maalattu väliaikaisia tatuointeja ja tehty sulista turkin jatkeita. Monet haluavat hauvojensa turkkeihin myös koruja.

Osan työntekijöistä, jotka tekevät ehostushoitoja koirille, kerrotaan tehneen omille lemmikeilleen muita villimpiä ulkonäkökorjauksia. Esimerkiksi koiran ehostaminen zombiksi, kukaksi tai viidakon eläimeksi ei ole enää niin tavatonta kuin ennen. Uutta ulkoasua ei monestikaan ole tarkoitus pestä pois päivän päätteeksi, vaan esimerkiksi turkkivärjäykset kestävät jopa kuukausia.

 - Minulle tämä (lemmikin turkin värjäys) syventää yhteyttäni lemmikkeihini. Ihmiset hukuttavat lemmikkejään ominaisuuksiin ja palveluihin, joita he itse haluaisivat, kertoo lemmikkien muodin asiantuntija Lauren L. Darr.

Asiantuntijoiden mukaan lemmikkien omistajien tulee pitää huoli, ettei heidän hännänheiluttajiaan käsitellä myrkyllisillä aineilla. Toimenpiteestä ei myöskään saa aiheutua kipua lemmikille. Näin ollen lävistykset ja oikeat tatuoinnit eivät kuulu koirille.

Kuvia ehostetuista koirista löydät sivuston alhaalta täältä ja täältä.

Lähde: New York Daily News

Kilpailut

Uusimmat