4-vuotias poika otti vastuun koiranpennun kouluttamisesta - keksi erilaisen opetuskeinon

17.05.2016 15:15 - Senni Loikala

Pikkupojan allergiaoireet olivat niin pahoja, että lääkäri suositteli häntä pysymään sisätiloissa. Perhe hankki koiranpennun pojan iloksi.

Monia naurattaa netissä valokuva 4-vuotiaasta Lincoln-pojasta, joka on ottanut vastuuta perheen koiranpennun kouluttamisesta. Otoksessa pojalla on tablettitietokone käsissään ja hän näyttää ruudulta tutorial-videoita koiran kouluttamisesta suoraan koiralle itselleen. Miksi siis itse katsoa videot ja tehdä kaikki työ kouluttamisessa, kun oikeat käytöstavat voi näyttää hännänheiluttajalle suoraan videolta?

Huvitusta herättänyt kuva julkaistiin Facebookissa viime viikolla. Otos on kerännyt jo lähes 184 000 jakoa ja siitä on tykätty noin 257 000 kertaa.

Päivityksen yhteydessä pojan isä Daniel Ball kertoo, että perhe päätti hankkia koiranpennun, koska Lincoln kärsii poikkeuksellisen pahoista allergioista ulkona. Kun lääkäri kertoi vastaanotolla Lincolnilla ja hänen isälleen, että pojan kannattaisi pysytellä sisätiloissa allergiakauden ajan, poika reagoi uutiseen yllättäen positiivisesti. ”Se tarkoittaa, että voin saada koiranpennun!” Lincoln huudahti. 

Koska poika ei ole allerginen eläimille, toteuttivat vanhemmat lapsensa toiveen. Pääset katsomaan alkuperäisen Facebook-päivityksen tästä.

Lue myös: "Sängyn alla on krokotiili" - 2-vuotiaan pojan syyt olla nukkumatta saavat nauramaan

Lue myös: Pikkutyttö uskoutui äidilleen ensimmäisestä poikaystävästään - pystytkö katsomaan nauramatta?

Lue myös: Vanhempien hulvattomat kertomukset koottiin yhteen - lue lapsiperheiden naurattavat tarinat

Kilpailut

Uusimmat