5 yllättävää asiaa, jotka tatuointisi ja sen sijainti kertoo sinusta

10.06.2013 10:15 - Karoliina Kotala

Maailman väestöstä 16 prosenttia on tatuoituja, ja luku vain kasvaa tulevaisuudessa. Tatuointeja löytyykin yhtä laaja kirjo kuin ihmisiäkin, mutta harva tietää, että kuva ja sen sijainti voi kertoa kantajastaan enemmän kuin moni uskoisikaan.

1. Piikkilanka ja muut tribaalit
Yleensä piikkilankakuvio löytyy kehonrakentajilta, mutta samainen kuvio kiertää kättä myös Pamela Andersonilla. Kuvio ei liene koskaan ollut erityisen trendikäs, ja sitä tuskin kovinkaan moni tänä päivänä kantaa ylpeydellä. Piikkilangan rinnalta löytyvät myös tribaalit, jotka miehillä löytyvät useimmiten käsivarresta ja naisilla alaselästä. Alaselän tribaalit ovat nykyisin kaikkea muuta kuin trendikkäitä, ja niiden kantajiin liittyy mielikuva naisesta, joka haluaa antaa miehille tietynlaisen viestin itsestään.

2. Risti
Ristin merkki viestii toisinaan kantajansa uskosta, mutta toisinaan se on vain ollut hetken päähänpisto. Neutraali kuvio kuitenkin pysynee aina "muodissa", eikä sitä ulkopuoliset juurikaan uskalla kritisoida. Ristitatuoinnin kantaja lienee kokenut elämässään jotain merkittävää, jota risti symboloi.

3. Kukat ja kukkakuviot
Kukkatatuoinnin kantaja on yleensä 18-25-vuotias nuori nainen, ja sen sijainti voi olla missä tahansa kohtaa vartaloa. Useimmiten kuva löytyy kuitenkin nilkasta tai selästä. Kukkatatuoinnin ottava nainen haluaa olla tyttömäinen, mutta villi.

4. Tähdet
Tähtitatuoinnit nousivat erittäin suosituiksi erittäin nopeasti, ja kyseinen kuvio löytyy todella monelta. Tähti on kuvioltaan neutraali ja se on helppo ottaa ensimmäiseksi kuvaksi. Sijainti voi myös olla missä vaan. Tähti on kuitenkin kaikkea muuta kuin persoonallinen ja kantajastaan kertova.

5. Perhoset ja linnut
Lintutatuoinnit ovat juuri nyt suuressa huudossa, ja niitä löytyy trendikkäimmiltä kaunottarilta. Lintukuviot sijaitsevat näkyvällä paikalla, pieninä ja siroina. Perhoset sen sijaan kertovat naisellisuudesta ja ne sijaitsevat näkyvällä paikalla, esimerkiksi rinnassa.

Lähde: Guyism

Kilpailut

Uusimmat