50-luvun vinkit treffailuun eivät vanhene koskaan – katso herttainen video!

28.03.2013 20:15 - Katariina Näreaho

Nostalginen opetusvideo on suunnattu nuorille miehille, jotka ovat vasta pääsemässä vauhtiin "naisten kaadossa".

Opetusvideo saa alkunsa, kun koulun ilmoitustaululle ilmestyy juliste, jossa mainostetaan tulevia juhlia.

Ilmoituksen nähnyt poikaporukka ryhtyy pohtimaan, ketä tytöistä he pyytäisivät deitikseen tanssiaisiin. Yksi pojista sanoo, ettei pidä juhlista, joten ei aio lähteä mukaan. Kaverit kuitenkin epäilevät, että tämä vain jänistää, eikä rohkene pyytää ketään tyttöä treffeille.

Paikalle osunut opettaja neuvoo kuitenkin nuorukaisia, ettei treffeille pyytäminen ole sen kummempaa kuin esimerkiksi ensimmäistä kertaa uima-altaaseen hyppääminen.

- Sukelteleminen sosiaalisissa vesissä on paljon helpompaa kuin voisi kuvitella. Täytyy vain noudattaa muutamaa yksinkertaista ohjetta, eikä rohkeuskaan ole pahitteeksi, kertojaääni puhuu videolla.

Periaatteessa treffeille pyytämisen voi hoitaa kahdella eri tavalla: kasvotusten tai puhelimella.

Puhelimessa puhuminen voi kuitenkin olla vaikeampaa kuin uskoisikaan. Täytyy olla selkeäsanainen, esitellä itsensä puhelun alussa ja kertoa tytölle, milloin ja minne haluaa tämän viedä. Myös puhelun lopettaminen on tärkeä tehdä oikein.

Mutta entä sitten treffit itsessään? Miten siellä käyttäydytään ja kuinka tytöille puhutaan? Myös tämä kaikki selviää vuoden 1953 opetusvideolta, jonka voit katsoa kokonaisuudessaan alta.

Kilpailut

Uusimmat