6 asiaa, jotka eläimet voivat opettaa meille inhimillisyydestä

15.11.2013 20:15 -

Meillä on mahdollisuus oppia eläimiltä paljon toisten kunnioittamisesta, läheisyyden antamisesta ja tunteiden tiedostamisesta.

Erään tutkimuksen mukaan eläimet pystyvät sosiaaliseen yhteistyöhön sekä luomaan syviä tunnetiloja. Eläimet osaavat myös pitää toisistaan huolta. Me ihmisetkin voimme oppia eläimiltä paljon hyviä asioita. Lue alta kuusi asiaa, joita eläimet voivat opettaa meille.

Vanhempien henkilöiden kunnioittaminen

Norsut liikkuvat laumoissa, jota johtaa matriarkka eli vanhempi naarasnorsu. Heimossa norsut kunnioittavat toisiaan, varsinkin matriarkkaa ja surevat jokaisen heimon jäsenen kuolemaa. Norsujen tiedetään viettävän "hautajaisia" ja ne saattavatkin seisoa kuolleen toverinsa rinnalla päiväkausia.

Empatian ja myötätunnon näyttäminen

Eläimillä on myös syvät tunteet, kuten ihmisilläkin. Erään tutkimuksen mukaan koirat ovat yhtä huolissaan omistajistaan kuin lapset vanhemmistaan. Huomatessaan omistajansa kärsivän, koirat hakeutuvat hänen lähelleen.

Tunteiden tiedostaminen

Tiedämme eläinten havaitsevan pelkoa, mutta ne voivat jopa alitajuisesti tiedostaa heikkoutta ja toisaalta, myös kaukaa tulevan uhkan.

Toisten auttaminen

Norsut pystyvät laumansa kanssa loistavaan yhteistyöhön pyrkiessään tavoitteiden toteuttamiseen ja ne saattavatkin olla monia ihmisiä parempia tekemään yhteistyötä. Myös apinat työskentelevät yhdessä poistaen toisiltaan kirppuja. Magnustit taasen vahtivat pesäkolojaan vuorotellen, suojellen kaikki toinen toisiaan.

Ikuinen rakkaus

Monet eläinlajit ovat kumppaninsa kanssa koko elämänsä ajan. Tällaisia eläimiä ovat esimerkiksi joutsenet, sudet, albatrossit ja valkopäämerikotkat. Myös monet muut lintulajit valitsevat uuden kumppanin vasta aiemman kuoltua, tai pysyvät loppuelämänsä yksin.

Lähde: The Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat