Kuva: Fotolia

Ranskalaismies haastoi pomonsa oikeuteen - syynä liian tylsä työ

31.07.2016 17:15 - Mika Parikka

Mies syyttää pomoaan turhautumisesta, häpeämisestä ja jopa tuhoutumisesta. Ilmeisesti työ olisi voinut olla hieman monipuolisempaa.

Olemme tottuneet lukemaan uutisia Yhdysvalloista, joissa ihmiset haastavat toisiaan oikeuteen mitä kummallisimmista syistä. Osataan meillä Euroopassakin ja tarkemmin sanottuna Ranskassa. 

Ranskalainen Frederic Desnard ei syytä pomoaan burn outista, vaan "bored outista", joka on vastine loppuunpalamiselle. Hän siis yksinkertaisesti haastaa pomonsa oikeuteen siitä, että hänen työnsä tylsyys teki hänestä zombin. 

80 000 euroa vuodessa tienannut Desnard vaatii entiseltä työnantajaltaan 360 000 euroa. Mies toimi johtotason töissä parfyymialalla. Desnard kertoo joutuneensa tekemään neljän vuoden ajan liian vähäpätöisiä töitä, joka sai hänet turhautumaan ja häpeämään työtään. Tämä pakotti miehen lopulta irtisanoutumaan.

Nähtäväksi jää kuinka oikeudessa käy. Tuntuisi kuitenkin viisaammalta vaihtaa työpaikkaa ajoissa, kuin tuhoutua neljän vuoden ajan työssään ja lopulta haastaa oma työnantajansa oikeuteen. 

Emme suosittele yrittämään samaa temppua Suomessa.

Lähde: UNILAD

Lue myös: Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa - katso galleria epätodellisen näköisistä eläimistä

Kilpailut

Uusimmat