Heroiinista irti päässyt nainen jakoi kuvan muutoksestaan - katso paljon puhuva otos
24-vuotias nainen jakoi Reddit-sivustolla kuvan itsestään. Otoksessa nähdään kaksi eri puolta samasta naisesta. Vasemmalla nähdään kuva narkomaanista, oikealla taas terveestä naisesta.
Kuvatekstin mukaan oikeanpuoleinen kuva on otettu 826 selvän päivän jälkeen. Omien sanojensa mukaan hän käytti heroiinia päivittäin kahdeksan kuukauden ajan, ennen avun hakemista. Huumeet hän jätti siis taakseen 11. kesäkuuta vuonna 2014.
Kuva on hyvä muistutus siitä, että entisen elämän jättäminen on todellakin mahdollista.
Lue myös: Nainen lopetti huumeiden käytön - näyttää muutaman kuukauden kuluttua täysin erilaiselta
Lue myös: Anna-Maria, 26: "Huumeet olivat koko elämäni, kunnes oma diilerini teki minulle elämäni tarjouksen"
Kilpailut
Uusimmat
Lainatuimmat kirjat Suomen kirjastoissa vuonna 2023 - ylsikö suosikkisi listalle?
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Yli puolet suomalaisista sallisi eutanasian, selviää tuoreesta kyselystä
Näytä lisää