Kuva: Fotolia

Maailman karmein liukumäki ei sovellu kenellekään - katso älytön video

26.10.2016 22:45 - Mika Parikka

Japanissa kaikki on toisin. Myös liukumäet. Netissä leviää video liukumäestä, jonka suunnittelijalta puuttui ilmeisesti muutama intiaani kanootista.

Liukumäet olivat lapsuuden parasta antia, ainakin 90-luvulla. Vauhdinhurmaa ilman ylimääräisiä pelkotiloja. Kovat luut saattoivat laajentaa osaamistaan vesihuvipuistojen vesiliukumäkiin, jossa vauhti kasvoi jo huomattavasti. Ne eivät kuitenkaan vetäneet vertoja alla nähtävän videon liukumäkeen.

Japanissa kaikki tehdään toisin, jopa liukumäet. Netissä leviää video Japanissa sijaitsevasta liukumäestä, joka ei sovellu kenellekään. Video on räävitöntä katseltavaa. Vauhti nousee todella jyrkässä liukumäessä niin kovaksi, että melkein jokainen sitä laskeva joutuu tekemään hallitsemattoman kuperkeikka-alastulon. Vähintään takamus vahingoittuu pahemman kerran kyseisen liukumäen ansiosta.

Uskaltaisitko itse laskea?

Katso video maailman aggressiivisimmasta liukumäestä alta:

Lue myös: Isä loihtii poikansa piirustuksista realistisia olioita - lopputulos naurattaa netissä

Kilpailut

Uusimmat