Kuva: Fotolia

Autistisen 5-vuotiaan äiti järkyttyi: Tuntematon mies sanoi pojan kuuluvan eläintarhaan!

19.12.2016 16:45 - Senja Rapila

Autistisen pojan äiti ei ollut uskoa kuulemaansa, kun reilu 60-vuotias mies alkoi matkia hänen poikansa tekemiä ääniä bussissa.

Japanissa syntynyt Mika on autistisen 5-vuotiaan Makonnen-pojan äiti. Tilanteet autistisen lapsen kanssa eivät ole aina kaikista helpoimpia ja viimeisin niistä on saanut Iso-Britanniassa asuvan äidin järkyttymään.

Mika kertoo Metro-lehdessä, että oli viemässä poikaansa terapiaan, kun heidän eteensä bussissa istui iäkkäämpi pariskunta. Tässä vaiheessa Makonnen oli vielä hyvällä tuulella ja hyräili ja lauleskeli itsekseen. Hetken kuluttua heidän eteensä istunut nainen alkoi kuitenkin jutella 5-vuotiaalle pojalle, jolloin Mika kertoi, että hänen poikansa puhe on hyvin rajoittunutta autismin vuoksi.

Hetken jälkeen eläimiä rakastava Makonnen alkoi matkia erilaisten eläinten ääniä. Äiti on kertonut Metro-lehden haastattelussa, että pojalla on tapana matkia erilaisten eläinten ääniä tilanteissa, jotka ahdistavat ja stressaavat häntä.

"Kenellekään ei tulisi tehdä sellaista oloa"

Yhtäkkiä heidän edessään istuva, noin 60-vuotias mies alkoi matkia autistista poikaa ivaillen ja tokaisi sen jälkeen, että Makonnen kuuluisi eläintarhaan. 5-vuotiaan pojan äiti oli niin hämmentynyt tilanteesta, ettei osannut sanoa iäkkäälle miehelle mitään. 

- Jos pystyisin palaamaan ajassa taaksepäin, kysyisin häneltä miksi hän sanoi niin pojalleni. Tunsin, että minun poikaani syrjittiin, Mika on kertonut.

Äidin mielestä tilanteesta teki vielä pahemman se, että mies oli vain hetkeä aiemmin kuullut, kuinka hän oli kertonut miehen vieressä istuvalle naiselle, että pojalla on autismi.

Nyt epämukavaan tilanteeseen joutunut Mika haluaa valistaa muita ihmisiä asiasta, jotta he ymmärtäisivät paremmin autismia ja osaisivat käyttäytyä tilanteissa, joissa he kohtaavat autistisia henkilöitä.

- Kenellekään ei tulisi tehdä sellaista oloa, että he tuntevat olonsa ulkopuoliseksi. Sillä ei ole väliä, että hän on autistinen eikä pysty puhumaan - ihmisten tulisi välittää toisistaan ja tukea toisiaan.

Lähde: Metro

Lue myös: 6-vuotiaan tytön kirjoituksesta nettihitti - vastasi hänen veljeään haukkuneelle koulukaverille

Lue myös: Autistinen pikkupoika tanssii kuin itse Michael Jackson - katso netin sekoittanut video

Lue myös: Kiehtova kuvasarja leviää - katso miten autistinen lapsi näkee maailman

Lue myös: Lapsen koulutehtävä paljasti isälle surullisen totuuden pojan arjesta - liikuttava kirjoitus leviää

Kilpailut

Uusimmat