Kuva: Fotolia

Missä iässä on liian vanha bailaamaan yökerhoissa? Ihmiset vastasivat

15.07.2017 17:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Yhtä oikeaa ikää ei kuitenkaan tässä asiassa ole.

Jokainen tietää sanonnan siitä, että ikä on vain numeroita. Siitä huolimatta monen mielestä on olemassa asioita, joita ikääntyessä ei enää kannata tehdä.

Good Housekeeping uutisoi kyselytutkimuksesta, jossa selvitettiin ikää, jonka jälkeen suurin osa ihmisistä lopettaa yökerhoissa bailaamisen. Hämmentävää kyllä, yllättävän moni oli sitä mieltä, että 31-vuotiaana on hyvä aika lopettaa. Sen sijaan 37-vuotiaana kyseisen homman ajateltiin jo olevan aivan liikaa.

Jopa 37 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että 40-50-vuotiaiden ei ainakaan tulisi yökerhoihin mennä.

Miksi bailaaminen sitten loppuu?

Suurin osa kertoi, että lopettivat yökerhoissa käymisen sen vuoksi, että he eivät enää kestäneet sen aiheuttamaa krapulaa. Moni myös kertoi olevansa huomattavasti onnellisempi kotisohvalla makoillessaan. Moni myös totesi, että kun kumppani on rinnalla, ei ole enää mitään syytä roikkua yökerhoissa.

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat