Kuva: Fotolia

Lemmikkien aivot ovat kutistuneet hälyttävästi - vahva yhteys jalostukseen

07.12.2017 20:45 - Katariina Auvinen

Muun muassa kissojen aivot ovat nyt 30 prosenttia pienemmät, verrattuna vuosien takaiseen.

Tutkimusten mukaan lemmikkien ja kotieläimien aivot ovat kutistuneet vuosien saatossa. Esimerkiksi kissojen aivot ovat kutistuneet vuosien aikana 30 prosenttia, sioilla luku on korkeampi, 35 prosenttia. 

Tutkijat ovat hämmästelleet tätä kehitystä, koska yleensä eläimen koko on vahvasti linkittyneenä myös aivojen kokoon. Nyt asiantuntijat eivät löytäneet tälle enää selkeää yhteyttä erityisesti lemmikkien osalta. 

He kuitenkin keksivät, että esimerkiksi koirilla, joilla oli isommat aivot, oli myös vahvempi alkukantainen vaisto esimerkiksi paeta tai tapella. Päinvastoin sellaiset koirat oli helpompi kesyttää, joilla oli pienempi vaisto pakenemiseen. Tällaisilla koirilla oli myös pienemmät aivot. 

Näin ollen kehityksen ja jalostuksen myötä ihmiset jalostivat mielellään keskenään juuri tällaisia eläimiä, jotka kesyyntyivät helpommin. Vasta vähän aikaa sitten on havaittu, että tällaisen jalostuksen myötä myös eläimien aivot ovat pienentyneet. 

Katso havainnollistava video alta. 

Lue myös: Karmiva joulukoriste vai hieno muisto? Lemmikin tuhkat voidaan ripustaa kuuseen

Lähde: 9gagTV

Kilpailut

Uusimmat