Eeppinen kuosi treenihousuissa sai internetin sekaisin - katso miksi
Redditissä kiertää parhaillaan kuva, joka saa suun hymyyn tahtomattaankin. Kyseisessä otoksessa nähdään siis treenihousut, joiden kuosi kieltämättä on hiukan kaksimielinen.
Tietojen mukaan kuosissa on maisema, joka sisältää myös tunnetun Pisan kaltevan tornin. Tornin asettelu ja muoto ovat kuitenkin menneet tässä tapauksessa hiukan pieleen ja lopputulos muistuttaakin lähinnä penistä.
Siksi ei liene ihme, että kyseinen kuva on saanut aikaan runsaasti keskustelua.
"Ei hitto, minun on pakko saada nämä."
"Nauroin katketakseni."
"Sehän on vielä ihan oikeassa paikassa."
Kuvan housuista pääset katsomaan alta.
Lue myös: Synnytyksestä julkaistu kuva olikin vahingossa todella härski - huomaatko miksi?
Lähde: Daily Star
Kilpailut
Uusimmat
Helsingin yliopisto keskeyttää yhteistyön israelilaisyliopistojen kanssa
Kohujakso poistettiin kokonaan Maria Veitolan dokkarisarjasta - MTV tuomitsee vihapuheen
Allergiaoireita? Siitepölytiedotteissa näkyy runsaan koivun lisäksi jo toinen allergian aiheuttaja
Yllättävä muutos tulevalla Selviytyjät Suomi -kaudella
Toisin kuin moni luulee, turvavyö voi pelastaa lentokoneessakin - turbulenssi vei hengen ja haavoitti useita
Näytä lisää