Kuva: Shutterstock

Koululainen kertoo hulvattomassa kirjeessä, miksi ei tehnyt läksyjään - ihmiset hehkuttavat

20.02.2019 14:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Monien mielestä kirje osoittaa sen, että tämä koululainen pääsee vielä pitkälle elämässään.

Twitterissä kiertää kovaa vauhtia kirje, joka saa hymyn huulille. Siinä eräs koululainen kertoo omat perustelunsa sille, miksi ei tehnyt viikonlopun aikana kotiläksyjään.

Kirjeen jakoi omalla Twitter-tilillään koululaisen täti, jonka mukaan opettaja oli ottanut pojan vanhempiin yhteyttä sähköpostin välityksellä.

"En tehnyt kotiläksyjäni, sillä en halua tehdä läksyjä viikonlopun aikana, sillä se on stressivapaata aikaa, jolloin voin mennä ulos ystävien kanssa, pelata sekä katsoa televisiota.

Toinen syys sille, miksi en tehnyt niitä on se, että ne tekevät minut vihaiseksi ja onnettomaksi. Haluan tehdä vain niitä juttuja, joista tulen hyvälle tuulelle, sillä haluan olla onnellinen", hän muun muassa kirjoittaa.

Ja jatkaa vielä;

"Oikeassa maailmassa ei saa viikonlopuksi töitä, jollei sitten ole pomo tai opettaja. Siksi meidänkin tulisi tehdä tehtävät koulussa, sillä se on hyödyllistä."

Twitter-kansa on ihastunut kirjeeseen täysin ja kommentteja onkin sadellut hurjasti. Monet hehkuttavat päättäväistä nuorukaista, joka tulee varmasti pääsemään elämässään vielä pitkälle.

"Hänellä on pointti, joka on tärkeä. Tee sitä mistä todella pidät."

"Jos olisin hänen opettajansa, en edes tiedä miten vastaisin hänelle."

"Tämä lapsi on nero."

"Hän tulee pääsemään elämässään vielä pitkälle."

"Miten joku voi olla noin fiksu noin nuorena?"

Kirjeen pääset katsomaan alta.

Lue myös: Tytär kirjoitti liikuttavan kirjeen isäpuolelleen: "Olet korjannut sydämeni palaset yhteen"

Lue myös: Lapsen koskettava kirje joulupukille leviää netissä - toivoo erikoista asiaa

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat