Kuva: Shutterstock

Jodie, 24, työskentelee bussikuskina - kertoo etenkin miesten hämmästelevän ammatinvalintaa

18.02.2021 20:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Jodie Leigh Foxin mukaan hän on aina unelmoinut bussikuskin ammatista.

Jodie Leigh Fox, 24, ajaa työkseen kaksikerroksista bussia Itä-Englannissa sijaitsevassa Essexin kaupungissa. Hän nousi ensimmäisen kerran bussin rattiin 21-vuotiaana. Foxin mukaan bussikuskin ammatti on aina ollut hänen unelmansa. 

Foxin mukaan hän ei ole onnistunut saamaan ystäviä työporukastaan, sillä juuri kukaan ei ole hänen ikäisensä. Myös asiakkaiden kommentit saavat hänet usein hämmentymään. Fox kertoo törmäävänsä lähes joka päivä ihmisiin, jotka kiinnittävät huomionsa pelkästään hänen ulkonäköönsä. 

- Saan todella paljon kommentteja matkustajilta. Suurin osa niistä tulee miehiltä. Usein, kun mies astuu bussiin, saan reaktion, jossa hän toteaa minun olevan kaunis, Fox kertoo.

- Minulle on jopa sanottu, että olen liian kaunis bussikuskiksi. Saan onnekseni myös ihania kommentteja etenkin naisilta, jotka kehuvat meikkiäni tai hiuksiani. 

Foxin mukaan moni ehkä kuvittelee ammatin ja siihen pääsemisen helpommaksi, kuin mitä se todellisuudessa on. 

- Olen käynyt läpi suuren määrän vaativia testejä. Se ei ole niin helppoa, kuin mitä ihmiset ajattelevat. 

Fox on perustanut myös TikTok-tilin, jossa kertoo myös ammatistaan. 

- Kun ensimmäisen kerran paljastin olevani bussikuski, moni hämmentyi todella. Mutta minä rakastan ammattiani ja haluan tehdä tätä eläkeikään saakka. 

Muutamia kuvia Foxista pääset katsomaan alta. 

Lue myös: Erika Vikmanin kuvaan ilmestyi loukkaava kommentti laulajan muodoista - vastasi napakasti takaisin

Lähde: Metro.co.Uk

Kilpailut

Uusimmat