Kuva: AOP/Tomi Natri

Tarja Halonen on tämän vuoden Helsinki Priden suojelija: "Maailmaa on onnistuttu muuttamaan"

01.06.2023 15:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Halonen on tehnyt urallaan pitkään töitä yhdenvertaisuuden eteen.

Presidentti Tarja Halonen on nimitetty tänä vuonna Helsinki Priden suojelijaksi, kerrotaan Helsinki Priden tiedotteessa.

Halosella on ollut jo vuosien ajan tärkeä rooli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien edistämisessä. Hän on muun muassa toiminut Setan puheenjohtajana ja ollut poliitikon urallaan mukana edistämässä muun muassa laaja-alaista työelämän yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä tehnyt systemaattisesti töitä tasa-arvon eteen. 

Halonen iloitsee Helsinki Priden tiedotteeseen antamisssaan kommenteissa, että omanakin elinaikanaan hän on nähnyt muutoksia jo tapahtuvan.

"Suomessa on saavutettu suuria yhteiskunnallisia uudistuksia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien toteutumisen eteen oman elämäni aikana. Ihmisoikeudet ja perusoikeudet kuuluvat jokaiselle. Yhteiskunnalliset muutokset ovat vaatineet sekä vähemmistöjen edustajilta että heidän tukijoiltaan rohkeutta nousta epätasa-arvoa ja syrjintää vastaan. Muutosten toteuttamiseksi tarvitaan myös kärsivällistä yhteistyötä ja enemmistön tuke", Halonen kuvailee. 

Vaikka pitkä matka on jo edetty, tehtävää riittää Halosen sanoin yhä. Myös Pride on ihmisoikeuksien näkökulmasta tärkeä tapahtuma, joka on merkityksellistä pitää voimissaan myös aina tulevina vuosina.

"Ihmisten välinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat jatkuvia prosesseja erilaisine haasteineen. Parantamisen varaa riittää edelleen niin lainsäädännössä kuin ihmisten arkipäiväisissä asenteissa. Ihmisen identiteetille ja elämälle nämä ovat aina isoja asioita. Pride on tapahtumana muodostunut täällä Helsingissä jo iloiseksi kansanjuhlaksi, mutta tämäkään perinne ei jatku itsestään", Halonen jatkaa.

Halonen kehottaa juhlimaan riemukasta Pridea, mutta muistaamaan myös, että tapahtuman tarkoituksena on edelleen olla myös mielenilmaus, sillä paljon on vielä tehtävää ihmisoikeuksissa.

"Kiitos, että olette tulleet mukaan. Pride on mahdollisuus juhlia moninaisuutta riemulla, mutta myös pitää yllä sitä kapinahengen kipinää, jolla maailmaa on onnistuttu muuttamaan", Halonen summaa.

Helsinki Pride huipentuu 1.7. järjestettävään kulkueeseen. 

Lue myös: Helsinki Pride ei tee yhteistyötä kokoomuksen ja keskustan kanssa - päätöksestä syntyi kohu

Lue myös: Suomi on ottanut askelia eteenpäin eurooppalaisessa sateenkaarioikeuksien vertailussa

Kilpailut

Uusimmat