Kuva: Shutterstock

Sähköyhtiö Helen päätyi erikoiseen ratkaisuun - jättää asiakkailta maksuja veloittamatta

18.03.2024 20:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Verkkopalvelumaksua ei veloiteta kahteen kuukauteen.

Sähköyhtiö Helenin asiakkaita odottaa erikoinen yllätys tämän kevään ja kesän aikana. Yhtiö tiedottaa jättävänsä verkkopalvelumaksut asiakkailta kokonaan veloittamatta kahden kuukauden ajalta.

Asiakas tulee maksamaan siis ainoastaan sähkön kulutukseen perustuvan sähköveron. Yhtiön mukaan säästö tulee olemaan asiakkaille tuntuvakin. Esimerkiksi kerrostaloasukkaan kohdalla säästö voi nousta 25 euroon ja sähkölämmitteisessä talossa asuvalla jopa 90 euroon.

Verkkopalvelumaksuja ei peritä huhti-toukokuun ajalta. Käytännössä tämä tulee näkymään kevennyksenä asiakkaiden laskuissa vasta myöhemmin, touko-elokuussa riippuen asiakkaan laskutusrytmistä.

Helen kertoo tiedotteessaan, että maksujen perimättä jättäminen mahdollistui, kun yhtiön kantaverkkoyhtiö Fingrid puolestaan jätti viime vuonna perimättä osan kantaverkkomaksuistaan ja Helen hankki lisäksi onnistuneesti häviösähköä. Kertyneet säästöt mahdollistavat maksujen veloittamatta jättämisen myös asiakkailta.

Lue myös: MTV: Miten tiskikoneen käytössä voi säästää sähköä? Vaikutusta on muutamalla tärkeällä seikalla

Lue myös: Tiesitkö? Sähkökatkon aikana ei pidä laskea vettä viemäriin tärkeästä syystä

Kilpailut

Uusimmat