Kuva: Shutterstock

Kesäaikaan siirrytään sunnuntaina - lue faktat kellojen siirrosta

29.03.2024 12:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Kelloja siirretään kaikissa EU:n jäsenmaissa samoina päivinä ja samalla kellonlyömällä.

Kesä lähenee ja samalla talvi- eli normaaliaika päättyy ja kesäaika alkaa. Kesäaikaan siirrytään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun kelloja siirretään tunnilla kesään päin, eli tunnilla eteenpäin aamuyöllä klo 3. 

Kelloja siirretään kaikissa EU:n jäsenmaissa samoina päivinä ja samalla kellonlyömällä, kertoo Valtioneuvosto tiedotteessaan. Tämä on tärkeää esimerkiksi kansainvälisen juna- ja lentoliikenteen vuoksi. Siirto tapahtuu aina maaliskuun ja lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Syy sille, miksi siirto tapahtuu aina sunnuntain aamuyön tunteina, on looginen. Silloin liikenne on vähäisintä ja kellojen siirtely aiheuttaa vähiten haittaa.

Suomessa on noudatettu kesä - ja talviaikaa vuodesta 1981 lähtien. Vuonna 2018 Euroopan komissio ehdotti, että EU:ssa luovuttaisiin kellojen siirrosta.

Euroopan parlamentti äänesti keväällä 2019 kellonajan siirron lopettamisen puolesta ja esitti, että kelloja siirrettäisiin viimeisen kerran vuonna 2021. Ehdotus odottaa edelleen EU:n neuvoston käsittelyä, sillä neuvosto ja parlamentti päättävät asiasta yhteisesti. Asian käsittely neuvostossa on toistaiseksi pysähtynyt.

Lue myös: Helsingin päärautatieaseman kello ei ole yli sadassa vuodessa koskaan soinut - nyt se kumahtaa ensimmäisen kerran

Lähde: Valtioneuvosto

Kilpailut

Uusimmat