Google voi pilata työnhakusi – ja syyttää rikoksista joita et ole tehnyt

28.03.2012 17:00 -

Japanilaismies on päättänyt viedä Googlen oikeuteen, sillä hän katsoo hakukoneen pilanneen hänen työnhakunsa.

Japanilaismies haki apua oikeusteitse, sillä hänen mielestään Googlen hakukentän automaattisesti tarjoamat tulokset ovat pilanneet hänen työnhakunsa.

Miehen mukaan hänen nimensä kirjoittaminen hakukenttään tarjosi Googlessa automaattisesti tuloksia liittyen rikoksiin, joita hän ei ollut tehnyt.

Anonyyminä pysyttelevän miehen asianajan mukaan nämä hakutulokset ovat hankaloittaneet miehen elämää suuresti.

- Googlen automaattisesti tarjoamat hakutulokset todennäköisesti johtivat aikanaan siihen, että hän menetti työpaikkansa. Ne myös hyvin todennäköisesti vaikuttivat siihen, ettei hän ole saanut töitä - yhtiöt kun ovat googlettaneet hänen nimensä ja saaneet eteensä nämä harhaanjohtavat hakutulokset.

Epäonnekkaaksi itsensä tunteva mies pyysi Googlea poistamaan hänen nimeensä liittyvät hakutulokset ensimmäisen kerran viime syksynä. Hakukonejätti kuitenkin ilmoitti tuolloin, ettei tuloksia tarvitse poistaa, sillä ne tulevan esiin mekaanisesti, ei tarkoituksella.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat