Downtown Abbey -linnasta tehtiin valtava piparkakkutalo - katso huikea video

21.12.2012 19:15 - Niina Jokiaho

Downtown Abbey -sarja on koukuttanut television ääreen miljoonia katsojia yli 100 maassa. Sarjan lumo huumasi myös tämän piparkakkutaloa suunnitelleen miehen.

Piparkakkutalot koristavat monia suomalaisiakin koteja tänä jouluna. Tämä amerikkalaismies ei tyytynyt mihinkään pieneen pytinkiin vaan teki lähes täydellisen kopion Downtown Abbey -tv-sarjan linnasta. Sarjassa nähty Highclaren linna sijaitsee Englannin etelärannikolla Hampshiressä.

Nopeutetusta videosta näkyy kuinka mies leikkaa, paistaa, koristelee ja kokoaa - tuntikausia. Aivan ongelmitta kokoaminen ei kuitenkaan näytä sujuvan: videon mukaan taikinasta ei tullut tarpeeksi kovia osia ja mies joutui käyttämään kokoamiseen kapalevyä.

Mutta lopputulos on kaiken vaivan arvoinen - vain Lady Mary puuttuu!

Yle esittää parhaillaan brittiläisen epookkisarjan kolmatta tuotantokautta. Briteissä ohjelman kolmas kausi nosti Downtown Abbeyn vuoden katsotuimmaksi tv-sarjaksi. Ohjelman erityinen joulujakso esitetään Suomessa tuoreeltaan kahdessa osassa 1. ja 8. tammikuuta. 2013.

Kilpailut

Uusimmat