Botoxin aika on ohi? Nyt rypyt voi myös jäädyttää pois

17.07.2013 10:15 -

Kauneusleikkauksiin liitettävät riskit ovat syitä, jotka saavat monet kammoksumaan kyseisiä toimenpiteitä ja pitäytymään luontoäidin tarjoamissa ihonhoitoratkaisuissa.

Myrkkyä sisältävälle ryppyjen siloituslääke Botoxille on otettu käyttöön vaihtoehtoinen tapa taistella juonteita vastaan. Iso-Britanniassa vielä kokeiluasteella olevat ryppyjen jäädytysinjektiot toimivat liki vastaavalla tavalla kuin muut samankaltaiset  ikääntymistä vastaan kamppailevat aineet.

Uusi, hieman alle 600 euroa maksava innovatiivinen hoitomuoto eroaa kuitenkin muista sillä, ettei se sisällä lainkaan myrkkyä ja antaa tulokset välittömästi. Kolme piikkiä sisältävä laite jäädyttää ihon hermoja ja luo plastiikkakirurgi Yannis Alexandridesin mukaan rypyttömän ulkonäön kolmeksi kuukaudeksi.

- Olen tehnyt näitä hoitoja noin vuoden ajan ja 90 prosenttia naisista kertoo tulosten olevan fantastisia. Loput kymmenen prosenttia eivät olleet varmoja huomasivatko he eroa aiempaan. Kuitenkin kaikki ovat olleet tyytyväisiä siitä, ettei heidän kasvoihin ruiskutettu minkäänlaista myrkkyä, Alexandrides kertoo.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat