TS: Emättimen kiristyshoidot yleistyvät Suomessa
Emättimen kiristyshoitoon hakeutuvat yleensä sellaisen naiset, jotka kärsivät veltostuneesta emättimestä ja virtsankarkailusta. Yleisimmät kärsijät ovat synnyttäneet.
Kirurgisten hoitojen rinnalle on tullut laserhoito. Hoitomenetelmien kliiniset tulokset osoittavat emättimen kanavan selvää kiristystä ja suurempaa seksuaalista tyydytystä.
Virtsankarkailu on yleinen vaiva, jolle ei yleensä haeta apua ajoissa. Siksi lopulta jäljellä on vaihtoehdoista vain kiristyshoito.
- Monet naiset eivät kerro omalle lääkärille vaivasta ja antavat vaivan kehittyä vaikean asteiseksi, jolloin muu kuin kirurginen hoito ei enää auta, hoitava lääkäri Piotr Sikorski Cityklinikalta kertoo Turun Sanomille.
Lähde: Turun Sanomat
Kilpailut
Uusimmat
Lainatuimmat kirjat Suomen kirjastoissa vuonna 2023 - ylsikö suosikkisi listalle?
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Yli puolet suomalaisista sallisi eutanasian, selviää tuoreesta kyselystä
Näytä lisää