Tuuli syntyy siitä, että puut heiluvat - Voicen lukijat paljastivat hassut lapsuusajan uskomuksensa

05.02.2014 17:45 - Reija Saarinen

Jokainen meistä on varmasti lapsena uskonut johonkin, mikä todellisuudessa ei pidä paikkaansa. Voicen Päivän juontaja Marianne Tuominiemi haastoi kuuntelijat paljastamaan omat uskomuksensa.  

Voicen Päivän Marianne Tuominiemi haastoi kuuntelijat kertomaan, mihin outoon asiaan nämä lapsuudessaan uskoivat. Vastauksia tuli mukava määrä ja joukossa on hyvinkin hauskoja kertomuksia.

"Minä pienenä uskoin, että liikennevaloille on tietty salasana, joka vaihtaa ne vihreäksi. Minua myös peloteltiin, että jos nielaisee purkan, niin suolet menee solmuun", kertoo Tiia.

"Pienenä luulin, että kun autosta laittaa vilkun päälle, niin auto kääntyy heti itsestään vilkun osoittamaan suuntaan", Katinka kertoo.

"Minä luulin, että liikennevaloja ohjaa yksi ihminen", kertoo puolestaan Piia.

Myös televisioon on monilla liittynyt erilaisia uskomuksia.

"Mä luulin, että ne tyypit telkkarissa näkee mut, ihan niinkuin mä ne", kertoo Veera.

"Pienenä olin usein isovanhemmillani hoidossa ja katsoin siellä aina lastenohjelmia eri kielillä. Luulin, että ihmisten ääni muuttuu, kun se puhuu eri kielellä", kertoo Iida.

Myös luonnonilmiöt tunnetusti herättävät lapsissa erilaisia uskomuksia

" Mä luulin, että tuuli syntyy siitä, kun puut heiluu. Olin myös sitä mieltä, että kotimaiset elokuvat ovat parempia kuin suomalaiset, kertoo Elise.

 Myös pikkupoikia on peloteltu erilaisilla uskomuksilla.

"Muista, että mun isä ja muut suvun miehet ovat sanoneet pikkupojille, ettei saa näyttää pippeliä tytöille, sillä muuten se ei kasva enää", kertoo Tuija.

Aiemmin olemme uutisoineet siitä, miten vanhemmat lapsiaan huijaavat. Jutun voit lukea täältä.

Kilpailut

Uusimmat