NASA yllättää julkaisemalla uuden planeettamäärän

27.02.2014 20:15 - Senni Loikala

Kepler-avaruusteleskoopin planeettalöydöt ovat nyt vahvistettu, ja uusien planeettojen määrä on hurja.

NASA lisäsi tänään tieteellisesti vahvistettujen eksoplaneettojen joukkoon 715 uutta planeettaa, jotka sijaitsevat ulkona omasta aurinkokunnastamme. Luku on hurja, sillä aiemmin vahvistettuja eksoplaneettoja on ollut noin tuhat.

- Vuosien ajan olen suurimmaksi osaksi pyrkinyt puhumaan 'planeettakandidaateista' planeettojen sijaan. Minun täytyy muuttaa tapani, sanoo tiedemies Jason Rowe.      

Suurin osa löydetyistä eksoplaneetoista on kooltaan jotakin Neptunuksen ja Maan väliltä. Tieteilijöillä on nyt hyvä syy uskoa, ettei Maan kaltaisten planeettojen olemassaolo ole lainkaan niin harvinaista kuin aiemmin on uskottu.

Uutisoimme aiemmin, että valaita pystyy näkemään avaruudesta satelliittien avulla. Pääset lukemaan aiheesta lisää täältä.

Lähde: Time

Kilpailut

Uusimmat