Hyvää voi tehdä monella tavalla - katso kuinka mies taikoo ruokaa kodittomille
Taikuus on asia, joka kiehtoo ihmisiä aina. Se on mystistä ja saa usein aikaan monenlaisia tunteita. Onneksi myös tämän taidemuodon avulla voi tehdä hyvää, jos niin tahtoo.
Los Angelesissa eräs taikuri päätti yllättää joukon kodittomia. Temppujen avulla hän nimittäin ruokki muutaman nälkäisen suun. Iloisesti yllättyneiden kodittomien reaktiot ovat suloista katseltavaa. Tämä video todellakin todistaa sen, että hyvin tekojen tekeminen ei vaadi suuria.
Aiemmin kerroimme miehestä, joka rakentaa kodittomille yösijoja romusta. Miehen työnjälkia pääset tarkastelemaan tarkemmin täällä.
Kilpailut
Uusimmat
Aiempaa harvempi nosti opintolainaa vuonna 2023 - määrä kääntyi laskuun ensimmäistä kertaa 10 vuoteen
Yksi kokelas keräsi hurjat 10 laudaturia - kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset julki
Kuolleisuus maksasairauksiin kääntynyt nousuun - jo pieni määrä alkoholia aiheuttaa suuren riskin
Lainatuimmat kirjat Suomen kirjastoissa vuonna 2023 - ylsikö suosikkisi listalle?
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Näytä lisää