Miksi jotkut itkevät humalassa ja toiset ovat aggressiivisia? Tiede selittää

16.06.2014 08:13 - Rea Tallgren

Se, miten ihminen käyttäytyy humalassa, riippuu monesta asiasta.

Tiede on yrittänyt jo pitkään selvittää, miksi alkoholi vaikuttaa eri tavoin eri ihmisiin. Alkoholi pitää aina sisällään samoja aineita, joten siten ei voida selittää sitä, miten eri tavalla se saa eri ihmiset käyttäytymään.

Slate-sivusto on nyt koonnut kattavan artikkelin eri tutkimuksista, jotka ovat pyrkineet selittämään, miksi alkoholi saa ihmiset käyttäytymään eri tavoin. Kokosimme alle selitykset.

Geenit

Geenien osuutta kykyyn käsitellä alkoholia ei ole voitu kieltää. Kaksosilla tehdyssä tutkimuksessa saatiin selville, että kolmasosa alkoholin aiheuttamista käytösmuutoksista voidaan selittää geeniperimän avulla. Jos omilla vanhemmilla on esimerkiksi todella huono viinapää, ei ole ollenkaan erikoista, jos jälkeläinenkin juo itsensä pöydän alle vähäiselläkin määrällä.

Omat luonteenpiirteet

Itkuisuus ja aggressiivisuus ovat monelle tuttuja kännireaktioita. Näihin vaikuttaa tutkijoiden mukaan olennaisesti se, millainen luonne ihmisille muutenkin on. Jos ihminen on normaalistikin ahdistunut, stressaantunut tai herkkä, herkistää alkoholi häntä entisestään ja siksi olotilasta saattaa tulla surullinen ja itkuinen.

Aggressiivisuudella taas saattaa tutkijoiden mukaan tekemistä sen kanssa, kuinka empaattinen ja välittävä ihminen pohjimmiltaan on. Ihminen, joka ei välitä seurauksista paljon selvin päin, saattaa välittää niistä humalassa vielä vähemmän. Monesti tällaiset ihmiset saattavat myös humalassa kokea tarpeekseen shokeerata kanssaihmisiä toiminnallaan ja tulevat siksi aggressiivisiksi.

Aikaisemmat kokemukset

Tutkijoiden mukaan on mahdollista, että omat kokemukset vaikuttavat ratkaisevasti siihen, miten humalassa käyttäytyy. Joistakin tulee hyvin syrjäänvetäytyviä, toisista taas kovaäänisiä ja huomionkipeitä. Joillekin alkoholi on ainoa keino olla esillä, sillä muuten ujous saattaa olla vallan. Hauskat kännimuistot kiihdyttävät ujoa ryyppääjää entisestään. Toinen taas saattaa olla kokenut esimerkiksi känniriitoja, jonka takia hän on humalassa usein hiljainen ja pelkää konflikteja.

Uutisoimme aiemmin yhdestä ainoasta kuvasta, joka saattaa saada sinut unohtamaan ryyppäyshaaveet. Katso tuo kuva ja lue juttu tästä.

Lähde: Slate

Kilpailut

Uusimmat