Siperian maaperään ilmestyi jättimäinen musta aukko - tutkijat hämmästelevät
Jamalin niemimaalla Venäjällä on maahan ilmestynyt jättikokoinen reikä, jonka syntymiseen ei vielä tiedetä syytä. Reikä on halkaisijaltaan noin 80 metriä, mutta sen syvyys ei kuitenkaan ole tiedossa.
Yhden teorian mukaan onkalo on voinut saada alkunsa maanalaisen kaasun, veden ja suolan syttymisestä aiheutuneesta räjähdyksestä. Meteoriitit ovat paikallisten viranomaisten mukaan poissa laskuista.
- Olemme aivan varmoja siitä, että se ei ole meteoriitin aiheuttama. Tarkempaa tietoa ei kuitenkaan vielä ole, Venäjän ministeriön puhemies kertoo The Siberian Timesille.
Aiemmin tänä vuonna tutkijoita ihmetytti Tasmanian saarelle rantautunut erikoislaatuinen jättimeduusa, josta voit katsoa kuvia tätä kautta.
Lähde: Huffington Post
Kilpailut
Uusimmat
Pitkä odotus palkitaan - Grand Theft Auto 6 -pelin julkaisuaika selvisi
Lähes puolet alaikäisistä hankkii alkoholijuomansa sosiaalisen median avulla, kertoo selvitys
Poliisi voi nyt rapsauttaa kuulohavainnon perusteella 100 euron sakon autoilijoille
Suomen kansalaisuuden sai viime vuonna ennätysmäärä ihmisiä - keski-iältään 29-vuotiaita
Lääkäriliitto tiedotti kannastaan eutanasian laillistamiseen - tähän se päätyi
Näytä lisää