Uusi, raikas idea polttareihin: Rakkausvalmennus koko porukalle
Ulrika Björkstam GoodCo-yrityksestä kertoo Voicelle yrityksen palvelusta, jonka voi tilata esimerkiksi osaksi polttareita. Kyseessä on ryhmävalmennus, jossa jokainen saa hiljentyä ja pohtia omaa suhtautumistaan rakkauteen.
- Porukalla voi miettiä, mitä tarkoittaa rakkaus, ja miten sitä rakkautta omassa elämässä voi lisätä.
Myös parisuhteeseen liittyviä uskomuksia voi ravistella valmennuksessa.
- Ajatus on se, että jokainen voi miettiä niitä asioita henkilökohtaisesti, mutta niitä voi myös jakaa keskenään, Björkstam sanoo.
Katso yllä olevalta videolta, mitä kaikkea valmennuksessa käytännössä tehdään.
GoodCon kotisivuille pääset tästä.
Kilpailut
Uusimmat
Voiko Suomi jäädä pois ensi vuoden Euroviisuista? Näin Yle kommentoi
Aiempaa harvempi nosti opintolainaa vuonna 2023 - määrä kääntyi laskuun ensimmäistä kertaa 10 vuoteen
Taskuvarkaat liikkuvat erityisesti tiettyinä kellonaikoina ja kuukausina - varo näitä
Yksi kokelas keräsi hurjat 10 laudaturia - kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset julki
Kuolleisuus maksasairauksiin kääntynyt nousuun - jo pieni määrä alkoholia aiheuttaa suuren riskin
Näytä lisää