Suomessako ruuhkaista? Kuvasarja maailman pahimmista tungoksista muuttaa mielesi

07.12.2014 22:45 - Linda Arponen

Kotimaamme pieni väkimäärä on varsinainen helpotus, ainakin kun vertaa monien muiden maiden tungoksiin.

Jokainen meistä on istunut joskus ruuhkassa. Business Insiderin kokoama kuvasarja voi saada meidät suomalaiset kuitenkin ajattelemaan ruuhkaa uudenlaisesta näkökulmasta.

Sivuston mukaan maailman todellisissa suurkaupungeissa ihmisillä voi kestää tuntikausia päästä töistä kotiin aivan vain ruuhkan takia. Esimerkkikaupungeiksi mainitaan Mexico City, Moskova ja Peking. Tilanne on varmasti samanlainen monissa muissakin kaupungeissa.

Kuvasarjassa nähdään älyttömien väkimäärien ja ruuhkien lisäksi myös erikoisia tapoja liikkua paikasta toiseen. Bangladeshissa ei ole esimerkiksi tavatonta nähdä työmatkalaisia lipumassa eteenpäin veneissään. Jakartassa ruuhkan ja erikoisen matkustusmuodon yhdistelmä taas pelottaisi varmasti useimpia suomalaisista; kun tilaa ei löydy junan sisältä, matkustetaan sitten junan katolla tai takaikkunassa roikkuen.

Katso kuvat hurjista työmatkaruuhkista täältä.

Olemme kertoneet aiemmin erään listauksen maailman pahimmista ruuhkakaupungeista. Voit lukea jutun täältä.

Lähde: Business Insider

Kilpailut

Uusimmat