Kuva: Fotolia

”Kodittoman yö on pitkä, kylmä ja yksinäinen”

16.10.2015 17:15 - Eeva Rajala

Asunnottomuutta pidetään kansallisena häpeäpilkkuna. Asunnoton kokee usein epätietoisuutta ja yksinäisyyttä.

Lauantaina järjestettävä Asunnottomien yö muistuttaa jälleen karuista luvuista. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARA:n selvityksen mukaan viime vuoden lopulla Suomessa oli 7 107 yksinelävää asunnotonta. Heistä pitkäaikaisasunnottomia oli 2 443. Asunnottomia perheitä oli 427.

Epätietoisuus kalvaa

Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja Sanna Tiivola muistuttaa, etteivät kaikki asunnottomat ole kaduilla, vaan majailevat muun muassa tuttavilla ja sukulaisilla. Olkoon tilanne asunnottomalla millainen tahansa, yhtenä suurena tunteena on yksinäisyys.

- Asunnottoman yö on hyvin pitkä, yksinäinen, kylmä ja pimeä. Ja tietysti se epätietoisuus on siinä myös yksi iso tunne, Tiivola summaa.

Asunnottomuuteen saattaa liittyä paljon vääränlaisia mielikuvia. Osa voi ajatella, että asunnottomaksi päätyy vain, jos oma elämänhallinta on mennyt sekaisin esimerkiksi alkoholismin vuoksi.

Toimeentulo tuottaa vaikeuksia

Siivolan mukaan toimeentulokysymys on kenties suurin yksittäinen syy asunnottomuuteen. Vailla vakinaista asuntoa ry:n asumisneuvontaan tulee 80 henkilökohtaista tapaamista kuukausittain. Sen lisäksi tulee puheluita ympäri Suomea. Asiakkaista 8 prosenttia on korkeakouluopiskelijoita, jotka eivät ole työllistyneet, 8 prosenttia on yrittäjätaustaisia henkilöitä ja 16 prosenttia maahanmuuttajia.

- Tilanne on tällä hetkellä aika kirjava. Toimeentulo on isoin yksittäinen asia, jonka vuoksi ihmiset tällä hetkellä menettävät asuntonsa tai eivät saa sitä, Siivola kertoo.

Asunnottomaksi jääneen taustalla voi lisäksi olla avioero. Tiivolan mukaan suurin yksittäinen asunnottomien ryhmä oli aikaisemmin eronneet miehet. Heitä on edelleenkin noin 20 prosenttia ry:n asumisneuvontaan tulevista.

"Asunnottomien päivästä ei koskaan päästä"

Lauantain Asunnottomien yö on järjestyksessään viidestoista. Toiveena toki olisi, että asunnottomuusongelma saataisiin ratkaistua, eikä Asunnottomien yötä tarvitsisi enää tulevaisuudessa järjestää.

- Se olisi tietysti todella loistavaa, jos näin olisi, mutta epäilen, ettei siihen koskaan päästä, Tiivola jatkaa.

15 vuodessa on tehty kuitenkin paljon hyvää. Tiivolan mukaan on pystytty asuttamaan kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia asunnottomia. Valtio, hallitus ja kunnat ovat panostaneet asiaan. Asunnottomuus kuitenkin jatkuu.

- Nyt tilanne on se, että meille tulee koko ajan uusia ryhmiä. Maahanmuuttajat ovat iso kysymys tällä hetkellä. Tämän jälkeen tulevat ihmiset, joilla ei ole toimeentuloa, Tiivola selventää.

Uusia ideoita ratkaisuiksi

Ideaalissa tilanteessa – tilanteessa, jossa olisi käytössä kaikki maailman valta ja raha – Tiivola tietää heti, mitä tekisi, jotta asunnottomuus saataisiin historiaan.

- Palkkaisin mielettömän määrän innovaatiohenkilöitä, jotka ottaisivat kaikki asunnottomuusryhmät ja kokoaisivat heistä tiimejä, jotka suunnittelisivat oman asumisensa, Tiivola ideoi.

Nykyään vain varakkailla on mahdollisuus innovoida erilaisia asumisratkaisuja, yhtenä esimerkkinä on eläkeläisten yhteisöasuminen. Tällaisissa ratkaisuissa esimerkiksi kymmenen henkilöä suunnittelee omat talonsa.

- Mutta sehän koskee vain varakkaita ihmisiä. Haluaisin tehdä niin - jos minulla olisi kaikki valta ja raha - että antaisin sen vallan ja rahan niille ihmisille, jotka tarvitsevan asunnon. He saisivat ideoida itse, Tiivola pohtii.

Yleensä halutaan, että rakennetaan kohtuuhintaisia ja pieniä asuntoja, mutta se on Tiivolan mukaan toivoton tie. Asuntoja tulee kyllä jonkin verran, mutta ongelmana on muun muassa tonttitilanne. Lisäksi keskustelu asiasta on jatkunut jo vuosikausia.

- Miksei tehdä asioita toisin? Lopetetaan se ja otetaan uusi idea, Tiivola kysyy.

Uhkaako sinua asunnottomuus tai haluatko auttaa?

Jos henkilöä uhkaa asunnottomuus, pitäisi Tiivolan mukaan hakea välittömästi apua.

- Apua on saatavissa. Väliaikainen asunnottomuus voi kestää jonkin aikaa, mutta mahdollisimman nopeasti kannattaa hakea apua ja neuvontaa. Yleensä ratkaisu löytyy, Tiivola rohkaisee.

Yksityishenkilöt voivat auttaa asunnottomia eri tavoin. Tiivola listaa, että apua voi tarjota esimerkiksi tuomalla vaatteita Vailla vakinaista asuntoa ry:n pisteisiin, lahjoittamalla rahaa järjestöille tai konkreettisesti tulemalla vapaaehtoistyöhön. Lisää tietoa auttamiskeinoista löydät Vailla vakinaista asuntoa ry:n nettisivuilta täältä.

Huomenna vietettävänä Asunnottomien yönäkin on mahdollisuus auttaa. Asunnottomien yöstä löydät lisätietoa täältä! (Asunnottomien yö)


Lue myös: Koditon mies kieltäytyi sievoisesta rahasummasta - syy lämmittää sydäntä

Kilpailut

Uusimmat