Ahkeria työntekijöitä yhdistää yllättävä piirre - päteekö myös sinuun?

06.01.2015 09:15 - Senni Loikala

Työmyyrät eivät paiski hommia pelkästään kunnianhimon ajamina, vaan työmotivaatioon vaikuttavat myös ikävämmät tuntemukset.

Tunnetko jonkun oikean työmyyrän tai oletko itse sellainen? Jos vastaat myöntävästi, sinua saattaa kiinnostaa tuore tutkimus. Sen mukaan kaikista ahkerimmat työntekijät tuntevat itsensä usein syyllisiksi.

Sen lisäksi, että ahkerat työntekijät tuntevat itsensä muita useammin syyllisiksi, ovat he monesti eettisempiä kuin kollegansa. He eivät yritä hyötyä toisten taidoista rahan kiilto silmissään.

- Voimakkaasti syyllisyyttä tuntevat ihmiset usein lyövät laudalta vähemmän syyllisyyttä tuntevat kollegat ja osoittavat tehokkaampaa johtajuutta ja ne tiimit ja yhteistyöt, joissa he ovat mukana, ovat muita menestyksekkäämpiä, tutkija Scott S. Wiltermuth sanoo.

Syyllisyyttä tuntevien työntekijöiden työmotivaatiota nostaa halu olla aiheuttamatta pettymystä muille. Tutkimuksen mukaan he toisaalta saattavat hakeutua työskentelemään ihmisten kanssa, ketkä eivät ole yhtä päteviä kuin he itse.

Seuraava artikkeli: Ilopilleri vai ankeuttaja? Tee testi minkälainen työkaveri olet

Lähde: Spring

Kilpailut

Uusimmat