Kuva: Fotolia

Äiti heräsi sairaalassa ja löysi vauvansa toisen potilaan huoneesta - lue kammottava tositarina

15.08.2016 13:15 - Rea Tallgren

Oman lapsen katoaminen on pahinta, mitä moni voisi kuvitella tapahtuvaksi. Amerikkalaisäidin kohdalla siitä tuli hetkeksi todellisuutta sairaalahenkilökunnan käsittämättömän toiminnan takia.

Amerikkalainen äidin hyytävä kirjoitus leviää Facebookissa ja on noussut myös otsikoihin. Kirjoituksessa nainen kuvailee, millaiseen kauheaan tilanteeseen joutui nukahdettuaan sairaalassa ja huomatessaan herätessään, ettei hänen vauvaansa näkynyt missään.

Suomensimme kirjoituksen alla.

"Kauhein kuviteltavissa oleva asia tapahtui minulle ja perheelleni kaksi päivää sitten. Minä ja vauvani Lorelai olimme sairaalassa, sillä lääkärit yrittävät selvittää, mikä tyttärelläni oli vialla. Sairaalassaoloaikanamme tyttäreni kidnapattiin. 

Olin yksin Lorelain kanssa, kun tämä tapahtui. Kumpikaan meistä ei ollut nukkunut kunnolla pitkään aikaan, koska sairaalassa oli niin kiireistä ja meistä otettiin niin paljon testejä. Kun Lorelai sitten viimein nukahti, minäkin nukahdin. 

Reilun tunnin päästä heräsin - ja Lorelai oli poissa."

Äiti oli lähtenyt välittömästi etsimään tytärtään ja löytänytkin hänet pian - tuntemattoman naisen huoneesta. 

"Hän oli tuon naisen - toisen potilaan - sylissä. Huoneessa oli myös viidestä kuuteen hoitajaa, jotka leikkivät Lorelain kanssa ja jutustelivat hyväntuulisesti potilaan kanssa. En tuntenut tuota naista, jonka sylissä lapseni oli. Hän ei ollut hoitaja tai lääkäri - hän oli pelkkä potilas. 

Kävelin hänen luokseen ja otin vauvani hänen sylistään, vaikka hän yritti suostutella minua palaamaan huoneeseeni ilman lastani. Hän jankutti, että minun piti levätä. Kieltäytyin ja otin lapseni takaisin. Hoitajat alkoivat kerätä tavaroita huoneesta - minun lapseni tavaroita, jotka sinne oli myös viety ja jotka olivat levällään. Lisäksi huoneeseen oli viety vauvani sänky. 

Palasin huoneeseemme ja kolme hoitajaa seurasi minua. He kaikki vakuuttelivat minulle, ettei lapsellani ollut mitään vaaraa, että he tunsivat kyseisen potilaan ja että tämä ei tarkoittanut mitään pahaa. 

Nostin katseeni ja huomasin, että potilas, joka oli vienyt Lorelain, oli myös seurannut meitä huoneeseemme. Hän alkoi jälleen vaatia, että antaisin Lorelain hänelle, jotta voisin levätä. Sanoin ei. Vasta tuolloin hoitajat ohjasivat hänet pois huoneestamme. 

Tuntui kuluvan ikuisuus, ennen kuin meidät siirrettiin osastolle, jossa oli myös vartiijoita. 

En voi tietää, mitä toisen potilaan päässä liikkui, hänhän sanoo, että yritti vain pitää huolta Lorelaista. En tiedä, mikä sairaus hänellä oli ja miksi hän oli sairaalassa - en tiedä, saattoiko hän esimerkiksi altistaa lapseni jollekin tartunnalle. Minä en tiedä mitään!! En tiedä, mitkä hänen tarkoitusperänsä olivat ja mitä hänen teki lapseni kanssa. En tiedä edes kauanko lapseni oli hänellä. 

Otin yhteyttä poliisiin. Paikallinen poliisi oli kuitenkin sitä mieltä, että minkäänlaista rikosta ei ole tapahtunut, sillä potilas ei raiskannut tai käyttänyt lastani hyväkseen. Ilmeisesti kenen tahansa lapsen voi ottaa mukaansa mistä tahansa ja se ei ole kidnappaus, kunhan lasta ei ole tarkoitus vahingoittaa. Tällainen käsitys minulle poliisin reaktiosta jäi. 

Mikä hyvänsä potilaan tarkoitus olikaan, lasta ei pitäisi ikinä viedä vanhemmiltaan tavalla, jolla minun tyttäreni vietiin minulta. Kiitän Luojaani, että vauvani on kunnossa. Olemme onnekkaita. Kaikki vanhemmat eivät ole yhtä onnekkaita kuin me. Lasten sieppaamisiin ei pitäisi ikinä suhtautua välinpitämättömästi."

Lue myös: 5 asiaa, jotka saattavat yllättää tuoreen äidin ensimmäisen vuoden aikana

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat