Ei huolta laskujen maksusta: 8 asiaa, joita emme osanneet nuorina tarpeeksi arvostaa

04.03.2015 12:15 - Linda Arponen

Aikuisena omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan oppii arvostamaan aivan uudella tavalla.

Vaikka nuorena vanhempien sääntöjen alla eläminen saattoi ärsyttää, saattaa asiaa muistella aikuisiällä lähinnä kaiholla. Nuoruus ja lapsuus olivat kuitenkin aikaa, jolloin monet asiat olivat aikuisikää helpompia ja yksinkertaisempia.

Alla on lista asioista, joita emme osanneet nuoruudessa tarpeeksi arvostaa.

1. Ei tarvinnut maksaa laskuja. Tai täyttää veroilmoituksia tai maksaa pois opintolainoja. 10-vuotiaana sai olla vielä autuaan tietämätön kaikista näistä asioista.

2. Kouluaikoina kavereita sai nähdä joka päivä. Nykyään tapaamiset pitää sopia pahimmillaan vasta kuukausien päähän.

3. Nukkumaanmenoaika iltayhdeksältä. Miksi aikaisin nukkumaan meneminen ei ole enää yhtä helppoa?

4. Kyky valvoa koko yön niin, ettei se seuraavana päivänä tuntunut juuri missään.

5. Se tunne, kun pystyit vihdoin juuri ja juuri elättämään itsesi rahallisesti, mutta sinun ei vielä tarvinnut ottaa paljon taloudellista vastuuta.

6. Luonnollinen hiustenvärisi. Opit arvostamaan sitä viimeistään silloin, kun joudut aloittamaan harmaiden hiusten peittämisen.

7. Kuinka mahtavaa olikaan se, kun opiskelu oli elämäsi keskipiste.

8. Sinulla oli mahdollisuus tavata vanhempiasi milloin tahansa halusit.

Lue myös: 10 sanaa, joiden merkitys muuttuu iän myötä

Lähde: Redbook

Kilpailut

Uusimmat