Hämmentävä tulos: Miehet ovat naisia turhamaisempia

13.05.2015 15:45 - Reija Saarinen

Tuoreen tutkimuksen tulos saattaa yllättää. Näyttää nimittäin siltä, että yleisestä luulosta poiketen miehet ovatkin se turhamaisempi sukupuoli.

Usein ajatellaan, että naiset peilaavat itseään aina tilaisuuden tullen. Tuoreen tutkimuksen mukaan näyttää kuitenkin siltä, että todellisuudessa miehet ovat niitä turhamaisempia.

Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 1000 ihmistä. Heiltä kyseltiin heidän peilaustavoistaan ja yllättävää kyllä, miehistä suuri osa kertoi peilaavansa 23 kertaa päivässä. Naisilla määrä sen sijaan jäi 16 kertaan.

Mitä peilistä sitten katsellaan? Naiset peilaavat tarkistaakseen meikkinsa ja hiustensa tilan. Samalla he myös katsastavat sitä kehonosaa, joka aiheuttaa heille eniten päänvaivaa. Miehet sen sijaan katselivat kehossaan kohtaa, josta he eniten pitävät.

Lue myös: Kyynelvaroitus: Sokeat naiset kertovat, mitä kauneus heille on

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat