IS: Kummat ovat onnellisempia ja fiksumpia: suomalaiset vai ruotsalaiset lapset?

15.02.2014 09:45 - Senni Loikala

Ruotsalainen psykiatri David Eberhard uskoo tietävänsä, kummassa maassa on onnellisempia ja fiksumpia lapsia.

Suomalaiset lapset saattavat olla ruotsalaislapsia onnellisempia ja parempikäytöksisiä. Ruotsalainen psykiatri ja kirjailija David Eberhard kertoo Ilta-Sanomille uskovansa, että lapset hemmotellaan pilalle Ruotsissa. Ongelmat näkyvät kotien lisäksi myös kouluissa.

- Vanhemmat valittavat rehtorille ja opettajia erotetaan, jos nämä kieltävät pyyhekuminpalasilla heittelyn. Ennen vastaavassa tilanteessa oppilas lensi ulos luokasta ja sai rangaistuksen, sanoo Eberhard. 

Pisa-tutkimuksissa ruotsalaislapset pärjäävät suomalaisia huonommin, vaikka lapset länsinaapurissamme pitävät omaa osaamistaan todella hyvänä. Eberhard uskoo, että suomalaisilla lapsilla puolestaan on realistinen käsitys osaamisestaan. Eberhardin mukaan Ruotsissa ongelmia lisää lapsille siirtynyt päätösvalta lähes kaikista asioista.

- Tilanne on johtanut siihen, etteivät lapset välitä koulusta, vanhemmista eivätkä auktoriteeteista, kertoo Eberhard.

Psykiatri arveleekin, että Suomessa lapsilla on tiukemmat rajat kuin Ruotsissa. Niiden ansiosta suomalaiset nuoret ovat ruotsalaisia fiksumpia ja onnellisempia. Tutkimuksen mukaan ruotsalaiset ovat kuitenkin 11-vuotiaina lähes yhtä onnellisia ja iloisia kuin suomalaislapset.

- Mielenkiintoista on, että suomalaislapset pysyvät onnellisina, kun taas ruotsalaiset ovat 15-vuotiaina kaikkein onnettomimpia. Eli onnelliset ruotsalaislapset muuttuvat onnettomiksi teineiksi, sanoo Eberhard.

Uutisoimme aiemmin, kuika isien roolia lapsiperheiden arjessa tutkittiin, ja tulokset olivat positiivisia. Pääset lukemaan lisää aiheesta täältä.

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat