Ilmestyikö kuvaan onnettomuudessa kuolleen pojan haamu? Katso

16.11.2016 20:15 - Reija Saarinen

Äidin mukaan paikalla ei ollut heidän kahden lisäkseen muita.

Melissa Kurtzin 13-vuotiaan tyttären nappaama selfie on noussut ympäri maailman medioiden uutisnostoihin. Syynä on se, että kuvassa näyttää olevan jotain ylimääräistä.

Otoksessa Kurtzin tytär poseeraa hymyillen kameralle. Hän istuu autossa ja takapenkin pitäisi olla tyhjä. Kun kuvaa kuitenkin tarkastelee lähemmin, huomaa, että takapenkillä näkyykin pienen pojan hahmo.

- Paikassa, jossa kuva otettiin, sattui onnettomuus vuosi sitten, äiti kertoo haastattelussa.

Kurtzin mukaan hän huomasi outouden kuvassa vasta kuukausi myöhemmin, kun hän kävi otoksia läpi.

- Minusta on tärkeää, että maailma näkee tämän kuvan, sillä minä tiedän sen olevan aito. Olimme kyseisessä autossa kahdestaan, kun kuva otettiin.

Kurtz oli löydöksestään niin järkyttynyt, että lähetti sen kanadalaiselle paranormaalien ilmiöiden tutkijalle. Hänen mukaansa kyseessä saattaa hyvinkin olla onnettomuudessa kuolleen pojan haamu.

- On hyvinkin mahdollista, että hän ei tiedä olevansa kuollut. Saattaa olla, että hän tulee kummittelemaan samalla paikalla ikuisesti, Greg Pocha kertoo.

Lue myös: Ikuistettiinko Instagram-kuvaan kummitus? Katso

Lue myös: Aavemainen hahmo ilmestyi hylätyssä sairaalassa otettuun kuvaan - näetkö sinä sen?

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat