Kuva: Fotolia

Isot rinnat eivät pakolliset - suomalainen pornotähti paljastaa alan tärkeimmät ulkonäkökriteerit

27.08.2016 18:15 - Rea Tallgren

Pienirintaisille ja normaalin näköisille naisille on kysyntää pornomaailmassa.

Satu Söderström on tehnyt pornoa jo 19 vuotta. Naisen taiteilijanimi on Puma Marianna Moore. Söderströmin mukaan hän käy kävelyllä ennen jokaisia kuvauksia.

- On tärkeää saada kroppa liikkuvaksi, hän avaa.

Toisin kuin voisi luulla, pornotähdet eivät yleensä saa olla liian laihoja.

- Anorektinen tähti ei näytä hyvältä. Siinä tulee aina sellainen tunne, että hänelle tehdään pahaa, Söderström avaa.

Eri maiden vaatimukset ovat erilaisia.

- Amerikassa tähdet ovat hyvin muovisia ja leikeltyjä. He ovat hyvin laitettuja. Saksassa puolestaan tähtien tulee olla mahdollisimman luonnollisia. Pienirintaisuus ei haittaa alkuunkaan.

Yksi tärkeimmistä asioista on huoliteltu ulkonäkö. Vaikeinta kenties on se, että elämisen jälkiä ei saisi kropassa juurikaan näkyä.

- Esimerkiksi mustelmat ovat ihan nou nou, koska ne vasta saavatkin näyttelijän näyttämään siltä, että heidät on pakotettu tekemään jotain, mitä he eivät halua tehdä.

Satu Söderström (kuva: Senja Rapila)

Lue myös: Karuja uutisia pornoa kuluttaville

Kilpailut

Uusimmat