Jälleen uusi netti-ilmiö: Nyt kiistellään siitä, meneekö kissa ylös- vai alaspäin

12.04.2015 16:15 - Linda Arponen

Optisista illuusioista on tullut nykyajan suuria someilmiöitä. Tällä kertaa ihmiset eivät osaa päättää, käveleekö kissa portaissa ylös- vai alaspäin.

Hyvä jos internetkansa on vielä selvinnyt edes sinimustasta/kultavalkoisesta mekosta, niin nyt on tullut jälleen uusi, sosiaalisessa mediassa kiertävä kuva, joka on aiheuttanut suurta kiistaa ihmisten keskuudessa.

Kuva julkaistiin ensin 9gag.com -sivustolla, josta se on lähtenyt leviämään lukuisiin medioihin ympäri maailman.

Tämä mustavalkoinen kuva on niinkin yksinkertainen, että siinä on vain tavallisen näköinen raidallinen kissa, joka kävelee portaissa. Kysymys kuitenkin kuuluu, käveleekö kyseinen kissa portaissa ylös- vai alaspäin?

Toisten mielestä on ilmiselvää, että kissa kävelee alaspäin, sillä kuvassa näkyy portaiden reunat ja kissan takana hohtaa valo. Toisten mukaan kissaa taas katsotaan selvästi portaiden yläpäästä ja kissan takana oleva vaalea alue on lattia, jolta eläin on tulossa.

Perusteluja kummallekin vaihtoehdolle löytyy äärimmäisen paljon. Jotkut yrittävät vedota portaiden arkkitehtuuriin, kun jotkut taas biologiaan: erään henkilön mukaan kissa menee varmasti alaspäin, sillä sen häntä on pystyssä tasapainottamassa sitä. Hänen mukaansa kissojen ei tarvitse nostaa häntää pystyyn mennessään ylöspäin.

Voit ihmetellä tätä kohun aiheuttamaa kuvaa esimerkiksi alta löytyvästä videosta. Kumpaan suuntaan kissa sinun mielestäsi kävelee?


Lue myös: Einstein vai Marilyn? Testaa näkösi hämmentävän optisen illuusion avulla

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat